16.3.2024

Parasta ravintolatyössä on olla osa yhteisöä ja asiakkaiden elämää.

Pedrinassa on syönyt väkeä vauvasta vaariin jo lähes 30 vuotta. Vuonna 1995 perustetussa ravintolassa on nähty asiakkaiden kasvu lasten ranskalaisia syövästä nappulasta perheellisiksi aikuisiksi, jotka tuovat omaa jälkikasvuaan syömään. 

–       Täällä kuulee tarinoita ihmisten elämästä. Pariskuntia on esimerkiksi tavannut täällä ja nyt he pysähtyvät aina ohikulkumatkallaan meille syömään, kertoo Minna Puurula, toinen ravintolan omistajista. 

Perdinan historiaan liittyy Puurulan mukaan monen ihmisen historiaa ja elämäntapahtumia. 

Vuosien varrella Pedrinalla on ollut Ylivieskassa toinen toimipiste, sekä Kokkolan ja Pietarsaaren välillä sijainnut rantaravintola Hickarö. Enimmillään Pedrina on työllistänyt reilusti yli 20 työntekijää. 

Pedrinassa halutaan ylläpitää paikan imagoa ja historiaa, sillä on hyvin poikkeuksellista, että ravintola toimii samalla konseptilla lähes 30 vuotta. 

–       Jotain on siis onnistuttu tekemään oikein, kun asiakkaat palaavat tänne aina uudelleen, Puurula kiittää.

Jaa päivitys

Etsitkö lounasta Kokkolassa?

Lounasmenumme on tarjolla keskiviikosta perjantaihin ja sieltä löydät vaihtuvia herkkuja.

Liity postituslistalle ja voita lahjakortti

Liittymällä Peden postituslistalle voit voittaa lahjakortin ravintolaan.